Autonäyttelyt ovat suuria messutapahtumia, joissa yleisö voi katsastaa autoalan uutuudet. Autonäyttelyssä on mukava kulkea unelmoimassa mahdollisesta seuraavasta kulkupelistä tai nauttia tapahtuman ilmapiiristä. Käveltyä tulee helposti useampi kilometri ja seisoskeltua muutama tunti, joten hyvät kengät ovat tarpeen.
Suurimmat ja kansainvälisimmät autonäyttelyt järjestetään Pariisissa, jossa on järjestetty autonäyttelyitä vuodesta 1901, ja Genevessä, jossa löytyy myös osasto ympäristöystävällisille autoille, sekä Frankfurtissa, jossa on esitelty muun muassa mobiilisovellus, jolla voi pysäköidä autonsa itse auton ulkopuolelta.
Autonäyttelyistä voi nauttia myös Suomessa, muun muassa Helsingin Messukeskuksessa. Koska kävijälle kyse on vapaa-ajasta, on tärkeää pukeutua vaatteisiin, joissa tuntee olonsa mukavaksi. Tämä on täysin henkilökohtaista, sillä yksi viihtyy puvussa tai halkiohameessa, kun taas toiselle mukavuus tarkoittaa siistejä verkkareita tai joogahousuja.
Kengät viimeistelevät messuasun
Avainasemassa ovat kuitenkin kengät. Kaupat ovat pullollaan kenkiä, joita voisi kutsua lenkkareiksi, mutta jotka ovat täysin hyväksyttävä vaihtoehto pidettäväksi esimerkiksi puvun kanssa tai siistien housujen kanssa. Jotkut mallit käyvät myös hameiden kanssa, riippuen mallista ja materiaalista. Yksiväriset, hillityn väriset lenkkarit esimerkiksi nahasta ovat sekä trendikkäät että tyylikkäät.
Tärkeintä tämän tyyppisissä kengissä on kuitenkin mukavuus. Koska ne on tehty kävelyä varten, on niissä usein mukava sisäpohja, joka on tehty esimerkiksi memory foamista eli muistivaahdosta. Tämä materiaali tuntuu taivaalliselta jaloissa, se on kuin kermavaahdossa kävelisi. Tämän lisäksi muistivaahto nimensä mukaisesti mukautuu juuri sinun jalkasi mukaiseksi, joka takaa mukavuuden jatkossakin.
Autonäyttelyihin sopivia kenkiä on yhtä monta erilaista kuin kävijääkin, hyvää valikoimaa erilaisia kenkiä myy muun muassa footway. Autonäyttelyissä on kuitenkin kävijöiden lisäksi myös järjestäjät, eri erilaiset autotehtaat ja heidän henkilökuntansa.
Autonäyttelyihin kuuluvat myös olennaisesti autojen kyljessä tai konepellillä viihtyvät kauniit naismallit, jotka tekevät autosta vielä houkuttelevamman. Näillä malleilla on yleensä jalassaan korkokengät, mutta myös muunlaisia kenkiä on nähty, tyylistä riippuen. Enää eivät mallit ole lyhyempääkin lyhyemmissä hameissa, vaan trendi on pikemminkin polvipituinen. Myös jotkut autonäyttelyt ovat jo etukäteen määritelleet rajat helmojen pituuksille.
Paljon nähdään mallien päällä myös housupukuja tai teemaan mukaan pukeutumista, esimerkiksi jeeppiä esittelee safarivaatteisiin pukeutunut pariskunta ja silloin naisen jalassa on saappaat eikä korkokengät.
Ajatus korkokengistä tuo yleensä mieleen kipua ja rakkoja, mutta aina ei näin tarvitse olla.
Saatavilla on myös mukavia korkokenkiä, kannattaa vain muistaa muutama vinkki korkokenkäostoksilla, niin enää ei tarvitse kärsiä kipeistä jaloista.