Toinen toistaan upeampia autonäyttelyitä järjestetään vuosittain ympäri maailman ja jos paikan päälle ei itse voi lähteä, pääsee uutuuksia ihailemaan tietenkin internetin välityksellä. Autonäyttelyillä on ollut aina tärkeä rooli auto alalle ja niiden juuret juontavat 1800 -luvun loppupuolelle. Ensimmäinen autonäyttely pidettiin Ranskassa, Pariisissa, vuonna 1898. Tässä autojen, pyöräilyn ja urheilun yhteisessä tapahtumassa esiteltiin ”hevosettomia vaunuja”, jotka alkoivat kiinnostaa ihmisiä ympäri Eurooppaa. Tuohon aikaan autojen yleistymistä ei pidetty kovinkaan mahdollisena ajatuksena, mutta yleisön kiinnostus tappoi nämä ennakkoluulot ja näin näyttelystä tulikin yksi suurimmista autonäyttelyistä maailmassa ja se järjestetään yhä vuosittain Pariisissa.

Nykyään suurimmat autonäyttelyt toimivat yhteistyössä toistensa kanssa ja tietyn aikataulun mukaan. Vuosittain se pyörähtää käyntiin tammikuussa järjestettävällä, maailman kolmanneksi suurimmalla Detroitin autonäyttelyllä ja tämän jälkeen se kiertää Yhdysvaltoja, Kanadaa, Sveitsiä, Indonesiaa, Australiaa ja Italiaa. Parittomina vuosina päästään nauttimaan myös Korean, Kiinan, Japanin ja Saksan näyttelyistä, joista Frankfurtissa järjestettävä onkin maailman suurin. Parillisina vuosina reitti kattaa myös Intian, Kiinan, Englannin, Venäjän ja Ranskan näyttely, joista taas Ranska on saanut toisiksi suurimman näyttelyn tittelin. Tämä tarkkaan mietitty aikataulu antaa autoilun faneille mahdollisuuden tutustua uskomattomiin ja erityisiin autoihin lähes jokaisessa maailman kolkassa ja tarvittaessa seurata vaikka jokaista tapahtumaa paikan päällä.

Useimmat niistä autoista jotka ovat esillä autonäyttelyissä, ovat konseptiautoja, eli autoja jotka on rakennettu esittelemään erikoisia ja joskus radikaaleja mallinnuksia, sekä teknologioita ja muita ratkaisuja. Niiden tarkoituksena on lähinnä saada kerättyä tietoa alan ammattilaisten mielipiteistä, sekä kuluttajien ajatuksista, eikä ne päädy kovinkaan usein massatuotantoon sellaisenaan. Niiden tekniikka ja muotoilu on tehokas apuväline, kun alaa kehitetään ja uusia malleja suunnitellaan.

Yksi tärkeimmistä autonäyttelyiden näkökohdista on se, että ne ovat myös yleisölle avoimia. Tämä käytäntö on ollut voimassa jo ensimmäisestä auto näyttelystä lähtien, vuonna 1898 ja jatkunut nykypäivään saakka. Lipun ostamisella kuka tahansa pääsee ihailemaan autonäyttelyn sisältöä ja kokemaan alan uusimmat ja puhutuimmat harppaukset kehityksessä.

Jokainen autonäyttely on tietynlainen katsaus autoilun tulevaisuuteen, ei pelkästään näyttämällä mihin viimeisin teknologia pystyy, vaan myös ottamalla huomioon kävijöiden palautteen. Tämän kaltaista korvaamatonta tutkimustietoa on vaikea saada mitenkään muuten yhtä kätevästi, sillä sadat tuhannet ja jopa miljoonat ihmiset pääsevät kokeilemaan ja katsomaan tuotetta käytännössä, jolloin mielipiteet sen toimivuudesta ja käytännöllisyydestä, ovat tietenkin luotettavampia. Tällaiseen näyttelyyn kannattaa ehdottomasti ottaa itse osaa, jos se on mahdollista ja suurimman valikoiman tarjoaa tietenkin alan kolme suurinta näyttelyä, mutta henkilökohtaisempaa ja tiiviimpää tunnelmaa etsittäessä, kannattaa tähdätä hiukan pienemmän mittakaavan näyttelyyn.